ArkistoEi kategoriaaKategoria

Kuvaus

Kategoriasta ei löydy alakategoriaaEi kategoriaa

SuositutArtikkeli

Artikkelia ei löydy USD

ListaArtikkeli

Mitä antaa valmistuvalle? Lahjakirja inspiroi, opettaa, panee pohtimaan ja lohduttaa

Nykyajan tavarapaljouden keskellä paras lahja on joskus sellainen, joka ei vie tilaa juuri ollenkaan, josta on iloa vuosiksi eteenpäin. Monen valmistuvan tai merkkipäiväänsä viettävän toivelahja voikin olla käyttöesineen sijasta nippu ajattelemisen aihetta, eväitä oman elämänpolun varrelle, kasvun tueksi ja ihmettelyn aiheeksi. Laadukas lahjakirja on lahja, joka taatusti lämmittää saajansa mieltä. Lahjakirja voi olla pieni kooltaan, mutta sen sisältö ja sanoma saattavat olla Lisää

Laukku suojaa ammattilaisen arvokkainta omaisuutta

Siinä, missä tavallinen tallaaja pakkaa lomalle tai työmatkalle lähtiessään tavaransa mahdollisimman kevyesti kantotaakan minimoimiseksi, ei tiettyjen ammattien edustajilla ole valitettavasti mahdollisuutta kulkea kevyin varustein. Ammattilaisen arvokkaimmat työkalut saattavat olla omistajalleen kymmenien tai satojentuhansien eurojen arvoisia. Liikkuessaan paikasta toiseen, maassa merellä tai ilmassa, ne joutuvat kestämään kovaakin rasitusta ja mahdollisia onnettomuuksia tai laiminly Lisää

Raivaussaha raivaa metsittyneen tontin hetkessä rakennuskelpoiseksi

Siinä, missä pienellä kaupungin siirtolapuutarhapalstalla pärjää työkalupakilla, lapiolla ja kuokalla, on kesämökille hankittava jos jonkilaista konetta ja vekotinta. Varsinkin sellaisilla kesämökkitonteilla, joilla neliömetrejä on hoidettavaksi kertynyt kymmenittäin, on kesämökin omistajalla oltava useita erilaisia tontin huoltoon liittyviä aparaatteja. Ruohonleikkurit, raivaussahat, siistijät ja hakettimet ovat nykyään yhä tutumpi näky suomalaisilla kesämökeillä. Siin Lisää

Kaipaatko kuormaasi ylimääräistä kättä? Kappaletavaranosturi kuormaa lastisi kädenkäänteessä.

Työmaalla on tuppaa yleensä olemaan jokainen liikenevä neliömetri hyötykäytössä. Erityisesti talonrakennusprojekteissa, pientaloalueella, ei ylimääräistä tavaran laskutilaa tunnu liikenevän juuri mistään. Kohoavan rakennuksen ympärillä olevat neliöt on varattu niille tarvikkeille ja työkaluille, joilla uusi uljas koti aikanaan tulisi syntyä. Isommissa projekteissa työmaakopit ja taukotilat vievät jo itsessään melkoisen määrän tontin pinta-alasta. Suomalaisittain ahtaat Lisää

Teltat tunnelman tekevät! Juhlalteltat pitävät juhlakansan kuivana koiranilmallakin

Kesä on suurien sukujuhlien aikaa. Parhaimmillaan jopa satapäiset joukot kokoontuvat yhteen viettämään aikaan yhteisen asian äärelle sekä nauttimaan vanhojen tuttujen hyvästä seurasta. Pitkän ja kylmän talven jälkeen me suomalaiset haluamme nauttia myös ulkoilmasta, se kun on meilläpäin mahdollista vain muutaman kuukauden vuodesta, kesän ollessa kauneimmillaan. Se suomalainen kesä sattuu valitettavasti vain olemaan varsin arvaamaton. Vaikka muutamia todellisia hellekesiä ollaa Lisää

Markkinointi ei ole vain mainontaa ja myyntipuhetta

Markkinointi ei ensikuulemalta kuulosta monenkaan mielestä miltään kovin monimutkaiselta rakettitieteeltä. Varsinkin maallikoille, markkinointi saattaa usein herättää mielikuvia tievarsilla, televisiossa ja lehdissä kirkuvista mainoksista, joissa kuluttajaa yritetään houkutella tavalla tai toisella käyttämään houkuttelijan edustamaa tuotetta tai palvelua. Markkinointi on kuitenkin paljon muutakin, kuin vain mainontaa ja myyntiä. Mainonta on luonnollisesti markkinointiviestinnän n Lisää

Fysioterapia hoitaa, tukee ja lievittää kipupotilaan arkea

Erilaiset tuki- ja liikuntaelinten vammat vaivaavat tuhansia suomalaisia vuodesta toiseen. Tuki- ja liikuntaelinten vaivat voivat k Lisää

Toiminnanohjausjärjestelmä on yrityksen kokoava kapellimestari

Jotta liikeyritys voisi toimia tehokkaasti, täytyy kaikkien sen osien toimia saumattomasti suhteessa toisiinsa. Mitä isommaksi yritys kaarensa aikana kasvaa, sitä vaativampaa yrityksen johdon  on hallita yhä monimutkaisemmaksi käyvää kokonaisuutta. Yritystä voisi hyvin verrata orkesteriin, jossa jokaisen soittimen tulee tietää, mitä toinen soittaa, tai on aikeissa soittaa. Jos orkesterin jäsenet eivät tiedä, missä vaiheessa nuottiviivastoa muut menevät, ei orkesteri soita enää Lisää