ArkistoTerveydenhoitoKategoria

Kuvaus

Kategoriasta ei löydy alakategoriaaTerveydenhoito

SuositutArtikkeli

Artikkelia ei löydy5 USD

ListaArtikkeli

Verkkoapteekki palvelee asiakastaan kellon ympäri

Kiinnostus päivittäisten ostosten tekemiseen verkkokaupasta kasvaa kaiken aikaa. Siinä missä esimerkiksi vaatteita ja kirjoja on jo vuosia hankittu verkosta maantieteellisistä rajoista riippumatta, on verkossa nyt myös mahdollista tehdä ostoksia päivittäistavaroista – kuten apteekkituotteista. Verkkoapteekki palvelee asiakkaitaan kellon ympäri, missä ikinä he sattuvat asumaankaan. Verkkoapteekista voi siten hankkia kätevästi omalta tietokoneeltaa Lisää

Yksityinen kotihoito antaa vanhukselle mahdollisuuden asua pidempään omillaan

Yhä useammalle vanhukselle oman kodin säilyminen asuinpaikkana niin kauan kuin se on terveyden ja jaksamisen puitteissa suinkin mahdollista on erittäin tärkeä osa arvokasta ja mielekästä vanhuutta. Omaan kotiin saattaa varsinkin ikäihmisillä liittyä rakkaita muistoja jopa vuosikymmenten ajalta. Ajatus oman kodin jättämisestä ja siirtymisestä esimerkiksi palvelutaloon on monelle vanhukselle pelottava ajatus. Yksityinen kotihoito on keino selvitä arkisista askareist Lisää

Alzheimerin tauti ahdistaa sekä potilasta että omaista

Alzheimerin tauti on aivoja rappeuttava, hitaasti etenevä muistisairaus. Taudin yleisyys lisääntyy voimakkaasti iän myötä. Tauti on alle 65-vuotiailla varsin harvinainen, sen sijaan yli 85-vuotiailla tautia esiintyy jo lähes joka viidennellä. Alzheimerin tauti on yleisin dementiaa, eli laaja-alaista henkisen kapasiteetin heikkenemistä aiheuttava sairaus. Kaikista dementiasta kärsivistä noin 80 prosentilla on Alzheimerin tauti. Osalla Alz Lisää

Fysioterapia auttaa ongelmaselkää liikkeelle

Muistatko vielä, miltä kehossasi tuntui viimeksi, kun lupauduit auttamaan hyvää ystävääsi muuttamaan tavaroita osoitteesta toiseen? Muistaako kehosi, miten raukeaa oli raskaan päivän jälkeen vain rojahtaa pehmeän sängyn suloiseen syleilyyn? Aivan taatusti. Veikkaan, että erityisen selkeät muistikuvat tästä hikisestä iltapäivästä on selälläsi. Ehkä juuri siksi pitkän päivän palkinto tuntuu parhaimmalta juuri selkäsi ja niskasi alueella. Koukistajalihasten ohella suurin Lisää

Puhtaus on puoli tuotantoa – Hygieniatuote suojaa kengät kätevästi alas istumatta

Toimitiloilla on yritysten toiminnan kannalta erittäin olennainen merkitys. Se, minkälaisissa toimitiloissa yritys toimii, vaikuttaa merkittävästi kolmeen seikkaan. Ensinnäkin, toimitiloilla on erityisesti teollisessa toiminnassa tilojen toimivuuden kannalta suuri merkitys, sillä tilat on pyrittävä sopeuttamaan esimerkiksi ajoittaisiin mutta säännöllisiin kapasiteetin vaihdoksiin. Toimitilat on tällöin jo lähtökohtaisesti suunniteltava sellaisiksi, että ne pystyt Lisää

Kunnossa kaiken ikää – kunnon kuntolaitteet kotiin ja työpaikalle

Hektinen elämänrytmimme vaatii meiltä jokaiselta yhä enemmän voimavaroja, jotta jaksaisimme pysyä mukana päivittäisessä oravanpyörässä. Työelämän vaatimukset tuntuvat kiristyvän jatkuvasti, työajat tuppaavat vain pidentymään eikä oikein silloinkaan ole kotiin lähtiessä sellainen tunne, että voisi ottaa hetken aikaa hieman iisimmin, olla vain ja antaa olla. Yritysmaailman vaatimuksille emme välttämättä voi mitään, sen pelisäännöt kun sanellaan pitkälti ylemmiltä Lisää

Fysioterapia hoitaa, tukee ja lievittää kipupotilaan arkea

Erilaiset tuki- ja liikuntaelinten vammat vaivaavat tuhansia suomalaisia vuodesta toiseen. Tuki- ja liikuntaelinten vaivat voivat k Lisää