Kosteusvaurio voi aiheuttaa ongelmia kotonasiKosteusvaurio on tyypillinen kotitalouden päänvaiva, ja se voi aiheuttaa ongelmia, joista talon omistaja ei ole edes tietoinen. Talon rakenteisiin pakkautuva kosteus voi olla haastavaa itse talolle, mutta myös sen asukkaille. Kosteusvaurio voi aiheuttaa esimerkiksi seuraavanlaisia ongelmia:

●     Yleensä kosteusvaurio alkaa pohjalta. Home ja härmä syntyvät ilmankosteuden kohdatessa maan kosteuden. Kosteus tiivistyy pinnoille, kuten seinille. Kellari alkaa haista omituiselta.

●     Kosteus vaikuttaa seiniin ja maaliin. Jos huomaat maalin kupruilevan, kosteusvaurio on jo päässyt syntymään.

●     Jos home ja härmä leviävät puulattiaan tai kokolattiamattoon, voi niiden torjuminen olla haasteellista.

●     Kosteusvaurio voi levitä myös varastotiloihin, ja se voi pilata niin vaatteet kuin ruokatarvikkeetkin.

Kosteusvaurio voi aiheuttaa näitä ja monia muita ongelmia, mutta miten niitä ennaltaehkäistään? Päämääränä on tietysti kodin pitäminen kuivana. Kosteusvaurio voi kehittyä nopeasti, mutta ei kuitenkaan yhdessä yössä. Tilannetta hankaloittaa se, että fyysiset merkit kosteusvauriosta tulevat näkyviin vasta myöhemmin. Home ja härmä ovat haitallisia terveydelle, ja siksi ennaltaehkäiseminen onkin tärkeää. Jos kuitenkin havaitset kotonasi kosteusvaurion merkkejä, toimi nopeasti. Mitä kauemmin odotat, sitä vakavammaksi kosteusvaurio voi kehittyä, ja sitä kalliimmaksi vaurion korjaaminen tulee.

admin Artikkelin lähdehttp://artikkelisuomi.fi/kosteusvaurio-voi-aiheuttaa-ongelmia-kotonasi-2/
Julkaisija

  • authorTekijä
  • writerKategoria kesäkuu 29, 2012
  • liveJulkaistut artikkelit 34

Julkaisu Kommentti