Nykyajan tavarapaljouden keskellä paras lahja on joskus sellainen, joka ei vie tilaa juuri ollenkaan, josta on iloa vuosiksi eteenpäin. Monen valmistuvan tai merkkipäiväänsä viettävän toivelahja voikin olla käyttöesineen sijasta nippu ajattelemisen aihetta, eväitä oman elämänpolun varrelle, kasvun tueksi ja ihmettelyn aiheeksi. Laadukas lahjakirja on lahja, joka taatusti lämmittää saajansa mieltä. Lahjakirja voi olla pieni kooltaan, mutta sen sisältö ja sanoma saattavat olla korvaamaton apu elämän varrella silloin, kun karikot uhkaavat tai muuten mieli on ystävää vailla. Tällaisissa tilanteissa lahjakirja lohduttaa, antaa tukea, naurattaa ja nauraa mukana. Monelle ihmiselle lempikirja on aina mukana matkassa, se kulkee minne itsekin.

Lahjakirja lohduttaa ja innostaa

Lyriikkaa vai lorua?

Lahjakirja on toki aina saajansa näköinen ja oloinen. Siinä missä tekniikan ja rakentelun ystävä voi nauttia vaikka tietyn automallin korjaussarjasta, on taiteen ystävälle lempitaiteilijan teoksien tyylikäs esittely paras mahdollinen valinta. Runot ja aforismit ovat lahjakirjoista perinteisimpiä, niiden ajatonta viisautta kun kaipaavat kaikki. Runot ja aforismit eivät koskaan kulu, sillä niiden pienten sanojen sisältämä viisaus ei ole koskaan dekkarin loppuratkaisu, jonka kerran luettuaan ei jaksa enää innostaa. Runot ja aforismit mahtuvat pieneen tilaan, ne kuljettavat mukanaan halki elämän. Povitaskussa tai käsilaukussa, hyvä lahjakirja on aina mukana.

Jukka Artikkelin lähdehttp://artikkelisuomi.fi/mita-antaa-valmistuvalle-lahjakirja-inspiroi-opettaa-panee-pohtimaan-ja-lohduttaa/
Julkaisija

  • authorTekijä
  • writerKategoria syyskuu 16, 2011
  • liveJulkaistut artikkelit 148

Julkaisu Kommentti